SijaintiKeskustelufoorumit / Tekijöiden oma nurkka / Heinävesi.tv uudistui
Heinävesi.tv uudistui
Tältä tämä nyt näyttää. Heinävesi.tv on nyt puolen vuoden hiljaiselon uudistettu täysin, ja tästä eteenpäin toimintaa jatketaan uudistetulla konseptilla. Olemme alkaneet rakentaa Heinävesi.tv:n kaltaisia kanavia myös muihin kuntiin, ja tavoitteena on rakentaa näistä paikalliskanavista verkosto, jonka avulla tällaisesta toiminnasta voisi tehdä jopa kannattavaa. Paikalliskanavien verkostoa tehdään uuden yhtiön, Oy Kotikunta-TV:n kautta. Heinävesi.tv:n alkuperäinen taustavoima Karlik Films on edelleen taustalla ohjelmia toteuttavana iskuryhmänä.
Kuten huomaatte, Heinävesi.tv:n sivulla on paljon uusia videoita (mistä suuri kiitos etenkin kesällä ahkeroineille Janetelle ja Rasmukselle). Enemmänkin hyvää tavaraa on varastossa, mutta niitä saadaan nettiin vasta tammikuun alkupuolella, jahka saamme sovittua itsellemme enemmän levytilaa. Joka tapauksessa tällä linjalla on tarkoitus jatkaa. Videopuolella ei tosin tällaisia kertarysäyksiä ole tiedossa, mutta aiomme tuottaa uutta materiaalia säännöllisesti.
Mitä sisältöön muuten tulee, tämä on vasta alkua. Aiomme tehdä Heinävesi.tv:stä monipuolisen palveluportaalin, joka toimii myös mallina muiden paikkakuntien kanaville. Aiomme elävöittää jo olemassa olevia tapahtumakalenteria ja keskustelupalstaa ja kehittää erilaisia palvelujärjestelmiä. Lisäksi suunnitteilla on Heinäveden oma nettihakuteos, Paikallispedia. Kunhan se saadaan alkuun, kaikki Heinävedestä jotain tietävät voivat kirjoittaa teokseen omia artikkeleitaan - oli aihe kuinka pieni tahansa.
Kaikki toimivat ideat tietenkin kopioimme myöhemmin myös muiden paikkakuntien kanaville, mutta periaate on selvä: jos keksimme jotain hyvää, Heinävesi saa kunnian kokeilla sitä ensimmäiseksi. Toisaalta tässä on myös riskinsä, sillä Heinävesi.tv:n käyttäjät saavat olla koe-eläiminä toiminnoille, jotka hioutuvat täydellisiksi vasta käyttökokemusten jälkeen.
Silti: jos törmäätte sivullamme selviin lapsenvikoihin, koettakaa kestää, koska kaikella on tarkoituksensa. Mutta mitä tahansa huomaattekin, kertokaa siitä meille, koska palaute on varsinkin näin alkuvaiheessa äärimmäisen tärkeää. Jos siis löydätte missä tahansa ongelman, kertokaa siitä, jotta voimme ratkaista sen. Ja kehuakin saa, jos siltä tuntuu, koska luja tahto vie meitä läpi harmaan kiven, mutta välillä kiven sisässä alkaa ahdistaa.
Tästä jatkamme. Pysykää kanavalla.
Mikko Keinonen
Vastaava tuottaja
- Kirjaudu tai rekisteröidy kirjoittaaksesi kommentteja
Hei Mikko! Hienoa, että sivut vihdoin uudistuivat! Komealta näyttää, ja pikaisen testauksen perusteella toimiikin oikein mukavasti. Ei muuta kuin myötätuulta Heinävesi.tv:n uusille valloituksille! Terveisin kesätoimittaja.
Tällä saadaan uutta verta ja uusia katsojia meidänkin kulmille.
On oikein mukavaa saada linkki käyntiin ja uutta verta putkeen.
Toivottavasti saadaan myös Pääskyn laskettelurinne käyttöön, vaikka huonolta se näyttääkin.
Nuorisollekin olisi lisää tekemistä ja harrastusmahdollisuuksia.
Itsekin voisin siipirikkona olla vaikka mukana kehittämässä senkin palveluja ja toimintaa!
Kaikki kynnellekykenevät vaan mukaan talkoisiin, jos se mäki saadaan auki joskus?!
Tämä näkemys oli; heinätavilla